lauantai 22. joulukuuta 2007

MimmiTiikerit sarjakakkosena joulutauolle

MimmiTiikereiden kokoonpano on kokenut muutoksia viime kaudesta, mutta kokonaisuudessaan muutos on ollut positiivinen. Uuden valmentajan lisäksi porukkaan on tullut useampia uusia pelaajia. Joukkueena tiivistynyt porukka on syksyllä pelannut koko ajan paremmin ja viettää tyytyväisenä joulutaukoa sarjan kakkosjoukkueena.

Ensimmäinen sarjapeli 17. marraskuuta pelattiin Hernesaaressa IHK:n Muruja vastaan. Pelin lopussa taululla komeilivat luvut 4-2 eli sarja-avauksesta pisteet jäivät Hernesaareen. Pelin hahmoina olivat ehdottomasti maalivahti Kaisu ja kolme maalia takonut Kati.

Seuraavaksi hypättiin kaukaloon Tikkurilassa ja siitä pelistä ei tuloksien perusteella ole paljon kerrottavaa. Kiekko-Vantaa jatkoi voittokulkuaan numeroin 4-0. Peli osoitti kuitenkin hyvin sen, että joukkueiden edellisen kauden tasoero on tasoittunut huomattavasti.

Synkkä ilta koettiin Lohjalla marraskuun lopussa. Pelistä ei jäänyt jälkipolville mitään mainitsemisen arvoista. Peli päättyi 0-0 ja oli katkera kokemus MimmiTiikereille, jotka hallitsivat pelin tapahtumia, mutta törmäsivät kerta kerran jälkeen Lohjan puolustukseen. Ja pelithän ratkeavat maaleihin eikä siihen, kuka hautoo kiekkoa pisimpään lavassaan.

Viimeinen peli ennen joulutaukoa oli parasta MimmiTiikeriä, mitä syksyllä nähtiin. Ylämummot kaatuivat numeroin 5-3 ja pari kertaa taisi kiekko sinne ylämummoonkin upota. Pelissä Kaisu osoitti jälleen kerran osaamisensa maalitolppien välissä ja selkeästi yksi pelin onnistujista oli Martina, joka pelasi hienon ottelun puolustuksessa ja teki vielä näyttävän maalin ensimmäisen erän lopussa.

Joukkueen henki on hyvä ja porukalla on mukavaa kaukalossa, jopa silloin kun Eppu huutaa ”Vielä kerran” rankassa luistelutreenissä. Hurtilla huumorilla ja avoimella tunnelmalla jatkaa MimmiTiikerit treenaamistaan ja seuraavan kerran pelipaidat puetaan päälle 5.1.2008 harjoituspelissä Kiekko-Vantaata vastaan.

Johanna Tirri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti