sunnuntai 6. tammikuuta 2008

MimmiTiikereiden uusi vuosi käyntiin harjoituspelillä

MimmiTiikerit kutsuivat Kiekko-Vantaan vieraakseen Jääherneeseen 5.1., jotta vuosi 2008 saatiin pelillisesti käyntiin jo ennen sarjapelien jatkumista. Kotiin lähtiessään vierailijoilla oli 0-3 voitto taskussaan.

Ensimmäisessä erässä puolin ja toisin totuteltiin joulutauon jälkeen siihen, että miten sitä kiekko taas tulikaan pelata. Peli ei ollut minkään mittapuun mukaan viihdyttävää. Ensimmäisen erän ainoa tilastomerkintä oli Kiekko-Vantaan yksi kaksiminuuttinen.

Toisen erän kahdeksannella minuutilla Kiekko-Vantaa meni 0-1 johtoon Satu Nurmen maalilla ja viisi minuutta myöhemmin Nurmi pani kiekon jo toiseen kertaan MimmiTiikereiden maaliin.

Kolmannen erän alussa Ulla Raittila lisäsi Kiekko-Vantaan johdon lukemiin 0-3 eikä MimmiTiikerit yrityksistä huolimatta saaneet maalitiliään auki viimeisessä erässäkään. Kiekko-Vantaa osoitti jälleen kerran vahvuutensa. Tiikerit eivät kyenneet estämään vastustajan nousuja nurkista maalille ja toisaalta Tiikerit eivät saaneet kiekkoa edes hyvistä paikoista Leena Nyströmin selän taakse.

Joukkue ei kokonaisuudessaan pelannut omalla tasollaan missään vaiheessa ottelua ja petrattavaa on erityisesti asenteessa; hyökkääjiltä vaaditaan lisää nöyryyttä, tilanteisiin pitää pystyä menemään suuremmalla intensiteetillä ja tilanteet pitää pelata loppuun saakka. Paljon jäi siis MimmiTiikereillä parannettavaa, kun kausi jatkuu ensi lauantaina. Jääherneen kaukaloon luistelee Tigresses Mäntsälästä.

Johanna Tirri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti